Sisäinen työskentely, tietoisuus itsestä, omasta kehosta ja energioista (tunteista) on terveyden ja hyvinvoinnin sekä tasapainoisen henkisen kasvun tärkein pohja. Joskus saattaa kuitenkin tuntua siltä, että asiakkaasi tai itse olet tehnyt pitkään sisäistä työskentelyä samojen teemojen kanssa, mutta niihin palataan aina uudelleen ja uudelleen. Tai ehkä et saa millään kiinni, miksi jokin teema / kehollinen haaste nousee itselläsi tai asiakkaallasi toistuvasti esiin, mutta et oikein löydä sille selitystä tästä elämästä. Tällöin kyse ei ehkä olekaan enää pelkästään tästä elämästä tai niistä samoista tapahtumista ja sukupolvien ketjuista ja asioita voi avata syvemmin ymmärrys omasta sielun historiasta, edellisistä elämistä ja oppiläksyistä. Ja ennen kaikkea tilannetta voi lähteä avaamaan, kun ikivanhoja energioita ja sidoksia vapautetaan. Tietoisuus voi tuoda syvempää ymmärrystä, helpotusta ja eheytymistä. Joskus syvempi eheytyminen saadaan, kun hoidetaan itseä tai asiakasta sielun tasolta saakka.
Energiahoitamisen ydinajatus ja tavoite on vapauttaa kehon energiakierto toimimaan normaalisti, jolloin keholla on paremmat edellytykset ylläpitää terveyttä ja parantaa itse itseään. Toisinaan meidän tulee tiedostaa ja puhdistaa energioita, jotka ovat näkymättömiä ilmiöitä, mutta vaikuttavat fyysiseen tai psyykkiseen terveyteen merkittävästi. Keholla on aivan uskomaton kyky parantaa itse itseään ja sielun eheytyminen antaa keholle paremmat mahdollisuuksia käynnistää nämä itsensä parantamisen voimat.
Energeettinen hygienia on myös erityisen tärkeää, kun avaamme itseämme erilaisille energioille ja ennen kaikkea, kun osallistumme erilaisiin henkisiin tapahtumiin, valitsemme hoitajia tai ohjaajia ja kun hoidamme muita. Erityisesti hengen tasolla tapahtuvia hoitoja, tapahtumia ja palveluja tarjoavien ammattilaisten tulisi olla tietoinen energioiden eri laaduista ympärillämme, jotta avaamme energiayhteyden vain puhtaisiin Valon ja Rakkauden värähteisiin. Energian tasoilta löytyy kaikenlaisia värähtelyitä, emmekä voi tuudittautua ajattelemaan, että kaikki henkisyys olisi vain valon ja rakkauden kuplaa ja hattaraa, vaan meidän tulee osata navigoida energian maailmassa turvallisesti, tasapainoisesti ja aidosti terveyttä tukevissa energioissa.